Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhyt tukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhyt tukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sunny Sunday

Moikka !

Joo tosiaan synttärit vietetty ja niistä saan kuvat vasta vähän myöhemmin. Jos iso JOS niissä on jotain julkaisukelpoista niin teen niistä postauksen sitten tänne. Uskoisin että edes pari kuvaa niistä voi tänne julkaista. Meillä oli tyttöjen kanssa ihan uskomattoman ihana ilta. Ainut miinus oli se etten tykännytkään tästä Lahden ''uudesta'' baarista, joka oli siis oikeesti melkein sama kun sen paikalla ollut aikaisempi baari Senssi. Mutta onneks JVG vähän veti huomiota muualle :) ! Pojat veti kyllä hyvän keikan.

Eilenä en kyllä mitään postausta keksinyt laittaa kun parantelin oloani miltein koko päivän. Toisaalta olikin ihan kiva pitkästä aikaa vain löhötä ja katsoa leffoja niin ettei kiire minnekkään. Tänään meinaan mennään taas yötyöhön.. Onneksi hyvässä seurassa kylläkin ! Kohta pakko ottaa kyllä päikkärit ;) !

Tääkin päivä on mennyt perus siivous päivä ja sitten kävin sotkussa moikkaamassa mun kultaa ! Oli niin ihana nähdä 'pitkästä' aikaa sitä ;) Jännä että voikin jonkun ihmisen näkeminen noin kovasti ilahduttaa!! Sain kuitenkin tänään taas otettua vähä kuvia itsestäni ja asustani. Ja nyt tulee lisää koska perjantaina saapui kasa kenkiä ja vaatteita kotiin ;) !

H&M UUDET KENGÄT ! Ihanan köykäset jalassa.

PAITA H&M, ehdoton lemppari tällä hetkellä ! 

Kaikki muut H&M, farkut DR DENIM

Takkikin H&M ja huivi Gina Tricot.

KESÄ TULLOO <3

Perjantai illan antia..

Uusi laukkuni= RAKKAUTTA

Löysin nämä keittiön perältä, kyllä näillä kehtaa aamukahvia sekotella ;) ! 





Noniin tuossa joitain kuvia mun viikonlopusta, hokasin muuten just että oon vissiin H&M tuotemerkin suurtuhlajaa ! Mutta se on tuttu ja turvallinen ja tyylikäs ! Ja ennenkaikkea monipuolinen ! <3

xoxo Dinni

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

MY BIRTHDAY ! mitä mä puen päälle !!

Joo tänään tosiaan mun synttärit ! Jee, perjantaina pääse juhlistamaan niitä sitten tyttöporukalla ! ;) Käytiin tänään tosiaan ihanan isosiskoni kanssa syömässä Martina-ravintolassa ja sain kirota SOKOKSEN parkkihallin kun ei mun citymaasturilla mahtunu ees yhteen ruutuun ! Herranjumala ! Ensimmäinen ja viiminen kerta ku lähen sinne parkkihalliin ! No sieltä kuitenkin selvittiin ilman naarmuja tai lommoja ! Tää päivä on mennyt kyllä niin nopsaa ohi että hupsista ! Huomenna pitäis herätä aikaisin siivomaan ja laittamaan paikat synttärikuosiin ja sitten mennä töihin illaksi ja salille huhuuhuuuh. Perjantaina vielä aamulla töihin ja sit mä rentoudun kera ihanien tyttöjen,kuohari ja jvg:n ;) ! En malta oottaa !!

MUTTA, niin kun varmaan jokaiselle naiselle tulee aina pulma että mitä sitä laittaa päälle. Ja nyt kun on vielä omat synttärit niin ei kehtais lähtee perus farkut joku kiva toppi ja tennarit yhdistelmällä. Vaan vähän juhlavammalla. Tosiaan sovittiin tytsyjen kaa että teema on niinkin klassinen kun mustavalkoinen ja piriste värinä punainen. Siksi ostinkin näitä amerikkalaisten suosimia red cuppejakin ;) ! Hihiii.

Tässä asuja mitä koklailin tänään ja muutenkin kuvia.


Kenkä vaihtoehtoja viikonlopulle, hieman pölysiä ku ei oo käytetty ;)

Kenkiä <3

Tämä asu on nyt mun suosikkina.

MEKKO KAPPAHL

KAIKKI H&M:STÄ. OSTIN TON MEKON IHAN SYNTTÄREITÄ VARTEN MUTTA JOTENKIN NÄYTTÄÄ LIIAN KALPEELTA JA VAALEALTA..






IHAN UUSI MEKKO H&M. MUTTA EHKÄ LIIAN FLIISU ?

No näistä vielä mietin mitä laitan toivottavasti saan päätettyä suht helposti... Tietysti se että tulee pitkät hiukset muuttaa sekin asukokonaisuutta ;) Mutta jeps huomiseen ! ;)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Asukuvia ja taas shoppailin!

On ollut ihana päivä, jokseenkin vähän kiireinen kun vasta kolmelta itseni sain ylös sängystä yö vuoron jälkeen. Onneksi nämä yövuorotki on kivoja kun taas saan olla hyvän ystäväni kanssa nämä kaksi yötä töissä ! Aika menee kun siivillä siellä töissä ! Tänään käyty äitillä jo synttäri kahveilla kun huomenna oikeena synttäpäivänä on niin kiirettä. Äiti oli ostanu ihania herkkuja sinne ! Sitä ennen shoppailin vähän net-kirppiksellä ja kävin hakemassa valkoisen jakun, valkoisen kultakoristeisen topin ja ihanan pinkin kaulakorun. Sitten käytiin vielä kyseisen hyvän ystäväni kanssa vähän shoppailemassakin Lahden Karismassa ja en pystynyt lähtemään sieltä ihan tyhjin käsin vaan hamstrasin H&M jotain pientä mukaani.

KORU JA PALJETTITOPPI KIRPPIKSELTÄ. HUULIRASVA H&M.RAITAHAME H&M.
TUOKSUKYNTTILÄ ROBINHOOD



TÄSSÄ H&M:N PAITA, TOSI KIVA LEIKKAUS JA HEI VAAN 10E !! (värit:musta,valkonen,v.keltanen ja turkoosi)  kiitos mammani kun antoi tämän vinkin <3
Toi tuoksukynttilä oli aivan ihanan mustikkainen jo oikeesti tuoksu hyvälle kun taas jotkut tuoksuu joko liikaa tai liian vähän! Kannatti käydä robinhoodissa. Ja toi ihana raitahame vaan 3e, varmasti tulee käyttöä kesällä! Huomenna luultavasti kokoan päivällis asun  ton valkosen paidan ympärille ! :)

Tässä myös tämän päivän joitain ottamiani kuvia vielä en kerennyt kunnon kameraa käyttämään, anteeksi. Enjoy.

AAMUNI LÄHTI KÄYNTIIN TÄLLÄ, SAIRAAN HYVÄÄ KAHVIA JA H&M KUVASTON KUOLAAMISTA.  
UUSI JAKKU H&M

ASUNI TÄNÄÄN KAUPUNGILLE! LET'S GO! 



TÄSSÄ MYÖS EILISTÄ :

PIPO:NELY,HOUSUT:SEPPÄLÄ,KENGÄT JA LIIVI H&M. PAITA MONKI JA SUKAT GINA TRICOT.



KUKKUU! Ja miehen lippistä voi kans joskus lainata :) ! Hihi, tässä joitain kuvia. Kirjoittelmisiin ! ;>

Hiukset, ikuinen ongelmani.

Joo tosiaan mä oon värjännyt hiuksia noin viidennestä luokasti asti eliii noin 13 vuotiaasta asti aika reippaaseen tahtiin ja on leikkauksetkin muuttunut joka kuukaus :D Ensimmäiset pidennykset otin viidennellä ja käytän edelleen pidennyksiä. On oltu hiusmallina ja saatu koulun loppu gaalassa maininta usein vaihtuvasta hiustyylistä. vasta nyt mä oon vähän rauhottunu nyt on noin vuoden ajan ollut tämä ruskea tukka ja tästä en luultavasti luovu piiiitkään aikaan. Jotain olis kuitenkin nyt tehtävä koska maantienruskea tyvikasvuni on päässyt valloilleen. Mietin värjäänkö koko hiukset taas ruskealla vai olisiko aika raitojen kun kesäkin olis tulossa :) Tai entä jos tekis jotain isompaa muutosta.. Hmmm.. Tässä kuvia joistain mun tukka staileista :) !





Tässä kuva n. puolen vuoden takaa, noita on kyllä ikävä ! Mutta hitsi vie en muista millä värillä nuo värjäsin :(

Tässä viime kesää, kun päätinkin olla hetken blondina, aika hyvin sain ite blondattua, vaikka itse sanonkin :) ! Mutta ei nää vaaleet vissiinkään sovi mulle niin hyvin :) ?


Tukka kolme kuukautta sitten, pidennysten kanssa.

Tämän tukan mä haluan !
Sinettipidennykset vuos sitten ja vähän punertava tukka.

Ennen nykyistä tummanruskeaa väriä.


Vähän kikkuraa kaks kuukautta sitten.
HELMIKUU 2013

VÄLIVAIHE MUSTASTA VAALEANRUSKEAKSI. HELMIKUU.

UUSIVUOSI '13, JA MELKEIN MUSTA
TUGENI NYT, TÄSSÄ EI VIELÄ NIIN ISO JUURIKASVU!!

Tässä siis joitain tukka kuviani vuoden aikana. Nyt hotsittais nuo Meganin hiukset, mutta sen pitäis olla juuri tuo sävy. Sitä väriä oon metsästänytkin mutta ei oo löytynyt. Ehkä se on uskallettava mennä ihan parturiin. Oon tosiaan viimeks parturissa käynyt n.3 vuotta sitten. Iik! Mutta vielä sinnittelen ainenkin kuukauden tällä tyvikasvulla ja sitten sinne parturiin ja pikaa !!

PS: Jos sulla on vinkkejä miten saan loistavan ruskean sävyn niin eikun vinkkaamaan :) !